torstai 3. huhtikuuta 2014

Performing Arts SM-karsinnat

Huhhuh mikä viikonloppu!!♥♥♥ Oltiin siis viime viikonloppuna Helsingissä SM-karsinnoissa ja viikonloppu ylitti kaikki odotukset, vaikka odotukset olikin jo valtavat. Perjantaina lähettiin junalla kohti Helsinkiä ja kaikki oli jo sillon niin väsyneitä, että ei muuta kun naurettu ja sekoiltu kaikkien muidenkin junassamatkustajien puolesta! Hyvällä mielellä päästiin illalla/yöllä sitten hotellille ja valmistauduttiin tulevaan kisapäivään. Lauantaina herättiin aikasin ja suunnattiin ratikalla Kulttuuritalolle ja seuraamaan sekä kannustamaan naisten sooloja, jossa myös meiän tähdet Miranda ja Vivian menestykin loistavasti! Sitten olikin jo meidän kaikkien aika päästä lavalle. Tanssittiin kaikki suurella rakakudella ja ilolla ja sen täytyi näkyä, sillä saavutettiin finaalipaikka ja 7.sija eli ollaan kesän SM-kisoissa. Saatiin siis se mitä lähdettiin hakemaan! Meiän vedot parani joka kerta  ja kehosta sai aina vaan enemmän irti. Palkitsevinta oli huomata ja nähdä, että esitys kosketti myös yleisöä ja sai aikaan myös kyyneliä. Sitä tunnetta lavalla on aivan mahdotonta kuvailla sanoin tai kuvin! Jyväskylälle kisat oli kokonaisuudessaan täys menestys, sillä kaksi ryhmää meidän lisäks sai finaalipaikan ja Cooman toinen ryhmä voitti kultaa!! Illalla väsyneinä mutta onnellisina suunnattiin takaisin hotellille ja hulvaton tunnelma jatkui yöhön asti. Sunnuntaina käytiin rauhallisella aamupalalla ja lähettiin sitten sunnuntaikävely vauhdilla kiertelemään keskustaan. Istuskeltiin puistoissa, kahvilassa ja ravintolassa sekä viimeisenä asemalla. Junamatka takaisin kotiin oli ainakin yhtä hauska kun menomatkakin ellei vielä hauskempikin. Lyhyesti sanottuna viikonloppu oli siis ikimuistoinen!
Hups tulipas kunnon tarina!:)
Untitled
Untitled
Untitled

 SM
Untitled

4 kommenttia:

  1. Hei oisko teillä videoita teidän esityksestä?! olis tosi kiva nähdä teiän tanssia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on se ensimmäinen mutta myös huonoin veto kuvattuna et jos saatais kuvattua tän kuun lopussa JKL karsinnoissa parempi niin voisin laittaa sen tänne! :)

      Poista
  2. Ootte mun toinen perhe <3 kuvataan JKL? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rakas vilmuuu!!♥ meillä on mahtava ja erottamaton perhe! ja joo kuvataan :)

      Poista